
Kuulutko niihin henkilöihin, jotka voivat reilusti sanoa: ”asia on näin, vaikken pystykään sitä järkisyin perustelemaan”. Onneksi olkoon, osaat siis hyödyntää intuitiotasi! Sen lisäksi, että luultavasti teet itsellesi rehellisiä päätöksiä, myös tieteestä löytyy perusteita sille, että intuition käyttö on järkevää ja hyödyllistä.
Ensinnäkin, on tutkittu, että tietyissä tilanteissa intuitioon perustuvat päätökset johtavat parempiin tuloksiin kuin analyyttiset perusteet. Erityisesti monimutkaista ajattelua ja hahmottamista vaativissa päätöksissä intuition merkitys on suuri.
Toinen tutkimus puolestaan todistaa, että liika analyyttisyys saattaa jopa olla vahingollista. Tutkittua on, että liiallinen määrä analyyttista tietoa tuppaa dominoimaan – myös seniorijohtajien päätöksen tekoa.
Kolmas tutkimus painotti senioriteetin merkitystä intuition käytössä. Kyse on nimittäin mm. siitä, kuinka aivot hurjalla nopeudella yhdistelevät aiempia kokemuksia. Mikäli ”big dataa” (tässä tapauksessa kokemuksia) ei ole tarpeeksi, kärsii myös tulosten luotettavuus.
Intuitiivinen päätöksen teko on nopeaa, automaattista ja tiedostamatonta. Analyyttiselle päätöksenteolle taas tyypillistä on hitaus, kontrolli ja tietoisuus. Molemmille tavoille on paikkansa. Minun ”heurekani” kirjallisuutta lukiessa tulee siitä, että yhä enenevässä määrin kiinnostus on siirtynyt ymmärtämään intuition merkitystä myös yrityselämässä. Tällä tiedonsirulla saattaa olla isokin merkitys, esimerkiksi tulevaisuuden johtajia palkatessa.

Intuitio tulee läpi myös kropasta – kannattaa siis kuunnella. Tutkimuksella on osoitettu, että fyysiset reaktiot hyödyntävät aiempia kokemuksia ja oppeja, ja kroppa ilmoittaa ennenkuin aivot ehtivät reagoimaan. Jos kropassa sykähtelee ja tulee tunne, että tämä ei ole oikein – pysähdy ja mieti! Kropan somaattisten merkkien tehtävänä on auttaa välttämään vaikeita tilanteita.
Kuitenkin saatamme usein toimia itseämme vastaan ja perustaa päätökset pelkkiin järkisyihin. Mieleeni tulee päätöksiä, joissa olisi kannattanut uskoa enemmän omaa intuitiotaan kuin mitään muuta. Elämä on onneksi oppimista, ja kun tiedekin tässä tukee, niin ei muuta kuin intuitiota peliin!