Se hiipi hiljaa mieleen, ja teki sinne pesän. Nimittäin ajatus siitä, että 30 vuoden finanssialan kokemus saattaisi olla yhdelle ihmiselle tarpeeksi. Takana on valtava määrä uusia kokemuksia, oppeja ja upeita muistoja. Mutta nyt jos koskaan, oli uskallettava hypätä!

Keski-ikäisestä pankinjohtajasta opiskelijaksi

Erilaiset vaihtoehdot pyörivät mielessäni. Ajatus opintojen jatkamista oli pyörinyt mielessä jo aiemminkin. Eräänä perjantaiaamuna yliopistolle sitten lähti viesti. Halusin tietää mitä jatko-opiskeluun vaadittaisiin ja olisiko minulla mahdollisuuksia. Lähdin ratsastamaan ja matkalla mietin, että olisihan se hieno homma päästä takaisin entiseen opinahjooni.  Palattuani sähköpostissa odotti viesti: ”Suht nopeasti ajateltuna taustasi sopii erinomaisen hyvin jatko-opiskelijakseni näin potentiaalisen ohjaajan näkökulmasta…..”. Tuossa hetkessä oli helppo tehdä päätös – jos en nyt nappaa kiinni, en tee sitä tässä elämässäni. Niin tuli pankinjohtajasta opiskelija.

Näin hyvää vauhtia keski-ikää elävänä on aika vapauttavakin tunne, kun ei ole aavistustakaan siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tähän ikään mennessä on jo oppinut, että elämä kantaa. Kokemuksia useista asioista on muillekin jaettavaksi.  Nyt pääsen katsomaan asioita uudesta ja erilaisesta näkökulmasta.

Akateeminen vapausko helppoa?

Mitä olen saanut näiden kuluneiden muutaman kuukauden aikana? Ensinnäkin, aivan uudenlaisia haasteita. Kuvittelin olevani hyvä multitaskaaja,  mutta nyt se ei enää onnistukaan niin helposti. Syynä lienee se, että ennen minulla sentään oli aavistus siitä, mitä pitäisi olla tekemässä. Nyt tulee jatkuvasti ”ekoja kertoja”.  Se on virkistävää.

Toiseksi, tiedonjanoni on kova, ja opitun yhdistäminen kokemukseen on kertakaikkisen mahtavaa.

Eikä se akateeminen vapauskaan ole yhtään pöllömpi juttu! Tosin, siihenkin pitää totutella. Nyt määrään omista aikatauluistani. Se on vapauttavaa, mutta vaatii myös välillä aikamoista itsekuria. Aiemmassa elämässäni allakka kertoi mihin piti olla menossa, ja mitä piti olla tekemässä. Nyt allakassa on tilaa vaikkapa haaveilla.

Mutta pelkällä haaveilulla ja ajattelemisella ei väitöskirja valmistu. Rehellisesti sanottuna, tässä uuden vapauden hallinnassa on vielä opittavaa. On päiviä, jolloin homma sujuu, ja on päiviä, jolloin ei synny oikein mitään. Erona entiseen on se, että nyt deadlinet ovat pääsääntöisesti itseni asettamat. Päivät voivat joskus mennä johonkin ennalta suunnittelemattomaan – ihan vaikka vain siksi, että ulkona oli hieno ilma.

Kaduttaako?

Aina se tutuin ja turvallisin polku ei ole se mistä eniten nauttii. Hyppy tuntemattomaan on joskus tarpeen. Omia arvojaan pitää kunnioittaa ja niille pitää olla nöyrä. Tiedän, että edessä on monta tuskallista hetkeä, mutta sehän on elämää. Kaduttaako- no ei! Tai no, tilipäiviä on kyllä välillä vähän ikävä.