Jyväskylän yliopiston määritelmä:
Teknologian nopea kaikkiallistuminen on muuttanut käsityksiämme niin lukemisesta kuin kirjoittamisestakin: kun lukeminen on enää harvoin lineaarista paperilta lukemista, vaaditaan myös tutkijalta uudenlaisia kirjoittamisen taitoja, kuten kykyä huomioida teksteihin olennaisena osana kuuluvat kuvat, äänet, hyperlinkit, videot ja muut visuaaliset elementit. Niin sanottu uusi kirjoittaminen on paitsi vahvasti multimodaalista, myös alati liikkeessä oleva sosiaalinen prosessi.
Tässä työpajassa otamme selvää, miten uuden kirjoittamisen mahdollisuudet on otettu haltuun tiedemaailmassa. Tutustumme olemassa oleviin tiedeblogeihin ja harjoittelemme toimivan, eri elementtejä sisältävän verkkotekstin tuottamista käytännössä. Perehdymme myös siihen, mitä sovelluksia ja toimintaympäristöjä ajan hermolla oleva tutkija voi hyödyntää. Lopuksi pohdimme, millaisessa suhteessa uuden kirjoittamisen toimintatavat – ja esimerkiksi tiedebloggaaminen – ovat tutkimustyöhön ja mitkä käytännön sovellukset ja toimintatavat palvelevat parhaiten omaa tutkijaprofiilia.