Tämän postauksen hentoinen, akateeminen side kulkee eräälle luennolle, jolla pohdittiin erilaisia kuplia.

Mitä tapahtui kun puhkaisin kuplan, jossa elin. Tässä on ymmärrykseni avartumista neljästä näkökulmasta.

Ihmisen ei oikeasti kuulu olla usein väsynyt

Maailmassa on lukematon määrä määritelmiä siitä, kuinka aktiivinen ihmisen pitäisi olla työpäivän jälkeen. Jokin aika sitten keskustelukumppani totesi, että hänellä ei vain yksinkertaisesti ole aikaa,  eikä energiaa liikkua työpäivän jälkeen. Sohva kutsuu.

Tuttu juttu, ja sohvan kutsunnan lisäksi minulle tuttua oli (ja on edelleenkin) kropan jäykkyys. Selityksiä löytyy iästä, geeniestä, sairauksista ja milloin mistäkin. Mutta tarvitseeko niihin nyt niin vakavasti uskoa? Nyt tiedän, että ihmisen ei oikeasti kuulu olla jatkuvasti väsynyt, ja ikuinen rautakankikin voi pikkuhiljaa taipua, aivan vähän kerrallaan.

En yritä väittää, että olisi helppoa vain päättää lähteä liikkeelle, vaikka väsyttää. Enemmänkin mietin,  että mikä siinä aiemmassa kuplassani sai minut hyväksymään tilanteen – vähän niin kuin annettuna. Ehkä joku päivä keksin tuon, ja pystyn myös avittamaan jonkun toisen ulos tuosta rajoitteesta. Nyt olen paremmassa kunnossa kuin vuosiin, ja erona aiempaan, herään aamulla energisenä.  Ja ihan vain selkeyden vuoksi, ei minusta ole tullut himourheilijaa. 

Nanosekunti ennen vai jälkeen virheellisen tekemisen

Väitöskirjan ohjaajastani Heikki Karjaluodosta oli juttua lehdessä. Hän soutaa Sulkavan soudussa yksinsoutuna 60 km!! Neljä tuntia yksin soutuveneessä. Vaatii kyllä myös fysiikan lisäksi aikamoista mielen hallintaa. Respect!

Oma lajini on klassinen kouluratsastus. Se vaatii onnistuakseen harmonista, rauhallista otetta. Asiat tapahtuvat hevosen ehdoilla, erittäin pienillä merkeillä. Juuri nyt mieleni samoilee tilassa, jossa minusta tuntuu, että  tutkimuksessani jotakin loksahtaa pian kohdalleen.  Kun sitten menen ratsastamaan, en saakaan tuota mielentilaa alas, olen aivan täpinöissäni myös hevosen selässä. Mitä silloin tekee markkinoinnin tohtoroija – lisää voimaa!!  On suunnattoman ärsyttävää, kun tiedostaa kaikki virheensä, mutta ei ehdi reagoida ennen kuin virhe on jo tehty. Tarinahan etenisi loogisesti, kun kertoisin, että puhkaistuani aiemman kuplan, olen kehittynyt huikeasti myös hevosten kanssa. Ikävä kyllä, sellaista tarinaa ei minulla ainkaan toistaiseksi ole.

Suuri oppi on ollut, että ei mielen hallinta ole pelkästään stressistä riippuvaista. Mieleni ei aina ole niin hyvin hallinnassa, että ehtisin reagoida ennen tekemistä. Kuitenkin, olen huomannut, että entisen kuplan puhkeamisen jälkeen tietoisuuden taso virheiden tekemisestä on kasvanut ja nopeutunut  – nanosekunti tehdyn virheen jälkeen. Olen toivottavasti matkalla parempaan mielen hallintaan, ja saan tuon nanosekuntini haltuuni ennen tekemistäni.

Sosiaalisuudesta

Tutkitusti olen ekstrovertti, mutta kohtuullisen lähellä introvertin rajaa. Tässä uudessa kuplassani, minun on ollut mahdollisuus antaa valtaa tuolle introvertille puolelleni. Ottamalla etäisyyttä työelämään, olen tullut aika kriittiseksi, ehkä ylikorostettuunkin, sosiaalisuuden tarpeeseen. En ole hetkeäkään kaivannut niitä palavereja, joissa aikaa paloi liialliseen sosiaalisuuteen. Jokainen meistä on erilainen, introvertti – ekstrovertti skaalaus selittää monta asiaa.

Esimiehenä ollessani pyrin kiinnittämään huomiota ihmisten erilaisuuteen. Mietin nyt, juuri tässä olotilassani, ja näillä opeillani, että mahtoivatko korjausliikkeeni olla edes oikeita? Yritin kannustaa hiljaisia, vetäytyvämpiä ihmisiä tuomaan paremmin itseänsä esiin.  Mutta omassa rauhassa tulee mahtavia oivalluksia. Ei niitä ole pakko päästä välittömästi jakamaan kaikkien kanssa, vaan niitä voi myös hiljakseen muhitella omassa mielessään. Ekstrovertit henkilöt tarvitsevat ihmisiä ympärilleen, he elävät ihmisistä ja heidän pitää päästä keskustelemaan. Introvertti voi tuoda jonkin huippuajatuksen esimerkiksi kirjoittamalla yhteiseen ryhmään, ei siinä tarvitse olla heti kasvotusten. Eläköön erilaisuus, toivottavasti vain osaisimme kääntää sen aina vahvuudeksi.

Aivan toinen juttu sitten on, että toisaalta olen sosiaalisempi kuin vuosiin. Minulla on ilo ja onni omistaa sellaisia ystäviä, joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin se on jäänyt, vaikka vuosia olisi välissä kuinka paljon.  Petrattavaa ystävyyssuhteideni hoidossa on edelleenkin.  Tässä olen kuitenkin jo lähempänä saamaan nanosekuntini haltuuni ennen virheen tekemistä.

Ympäristön merkitys

Keitele-terapia on kova juttu. Tiedän olevani etuoikeutettu, koska pystyin tekemään itselleni ”tutkijan kammion” kesämökilleni. Ajatus juoksee, kun voi välillä katsella Keitelettä. Tai viettää aikaa koneensa ääressä, ystävän neulomat villasukat jalassa, takkatulta kohennellen. Ei kotitoimistossakaan mitään vikaa ole, mutta luonnon voimaa ei voita mikään. Niinä harvoina tämän kesän lämpiminä päivinä, olen voinut myös siirtää itseni ja koneeni helposti laiturille.

Suomalainen sieluni kaipaa juuri tätä, hiljaisuutta ja luontoa antamaan ideoita ja voimia kirjoittaa ja oivaltaa digitaalisen ajan probleemeja. Julkisuudessa käydään keskustelua, että etätyö ei olisikaan niin hyvä juttu, ihmisten pitäisi jatkuvasti kokoontua yhteen. Eipä pidä paikkaansa, siis omaan rajoitettuun kokemukseeni perustuen.

Aikamoinen opintomatka tämä on ollut paitsi tieteen tekemisen, ja uuden oppimisen osalta, myös matka omaan itseensä. Hyppy pois kuplasta, joka ei enää tuntunut täysin omalta, oli tärkeä oman monipuolisen kehittymisen kannalta.

Aurinkoisia kesäpäiviä ja iloisen värikkäitä kuplia jokaiselle!