Onkohan tuota hunajaa edes tulossa – en ole siitä aivan varma. Mutta eihän se estä minua nauttimasta tästä, hetkestä ennen mahdollista hunajaa.  Hetki sitten painoin lähetä,  ja ensimmäisen artikkelini koeversio lähti ohjaajalleni kommenteille. Ei se vielä valmis ole, kaukana siitä., Mutta, kyllä siitä nyt jo pitäisi nähdä, mitä oikeastaan aion kirjoittaa, ja mihin oletan päätyväni. Tai siis,  tällä hetkellä ennen mahdollista hunajaa, ainakin toivon niin.

Yksi iso asia ainakin on onnistunut, olen saanut tarkennettua aihetta. Väikkärini punaisena lankana kulkee tunteiden vaikutus moderniin asiakaskokemukseen.  Tärkeä, mutta vähän tutkittu aihe digtalisaation yhteydessä. Kaikkien kanavien, digitalisoitumisen ja teknisten härpäkkäiden keskellä uskon kuitenkin,  että asiakaskokemus on paljon myös tunteista riippuvaista. Sitä olisi nyt sitten tarkoitus selventää.

Tästä saankin oivan aasinsillan – pikakatsaus kesän kirjoitusprosessiini, hyödyntäen perustunteita. Aika monta tuntia, ja monta tunteiden vuoristoradan nousua ja laskua on tullut tuohon tekstiin laitettua.

Aloitetan positiivisista:

Tyytyväisyys – tuo tunne on päällä juuri nyt.  Sain mielestäni kohtuu asiallisen tekstiversion lähtemään ja siitä olen tyytyväinen.

Onnellisuus – hulluhan olisin, jos en kokisi onnellisuuden hetkiä istuessani ”kammiossani”, katsellessani Keitelettä ja pohtiessani syntyjä syviä.

Rakkaus – jaa, no en nyt kyllä aivan voi väittää olevani rakastunut tähän tohtorointiini. Liekö se sitten suomalaisuutta, mutta rakkaus on niin vahva sana, että kohteen tulee mielestäni olla kyllä hieman elävämpi kuin läppärini ja nippu lähteitä.

Ylpeys – no ihan varmasti, ja rehellisesti sen kerronkin. Olen ylpeä siitä, että olen saanut aikaiseksi jotakin, jolla ainakin itse uskon olevan jotain merkityksellisyyttäkin.

Ja sitten ne negatiiviset:

Suru – tämä tunne on tunkenut myös kirjoitusprosessiin. Ei liittyen millään tavoin itse kirjoittamiseen, vaan tähän maailman menoon.

Pelko – olen kyllä hetkittäin miettinyt pelonsekaisin ajatuksin, josko tulikin napattua liian iso pala, ja ymmärränkö oikeasti mihin olen ryhtynyt. Mutta pelolle ei pidä antaa valtaa, ja tässä sitä nyt sitten edelleen iloisesti porskutellaan.

Viha – no ei todellakaan. Edes hetkinä, jolloin olen ollut lähestymässä alakuloa ja uskoani omaan järjen juoksuun on testattu ei vihan tunnetta ole ollut havaittavissa.

Häpeä – no arvatkaapas vaan. Se ensimmäinen tekele, jonka lähetin. Voi luoja, ohjaajani varmasti ajatteli, että johan on tyhmä opiskelija, eikö rouva ymmärrä ollenkaan mistä on kyse. Juuri nytkin koen jonkinasteista häpeää, tekstissä on vielä paljon puutteita ja niin, mistä sitä tietää millainen palaute sieltä kohta tulee takaisin.

Lupaan päivittää markkinoinnintohtoroinnin Facebook -sivuille päällimmäisen tunteeni, kun saan ohjaalta vastauksen  :-).

Positiivisia tunteita jokaisen syksyyn!